Tietoa meistä

Missiomme on tarjota koirille niiden ansaitsema, paras mahdollinen elämä.

Koemme äärimmäisen tärkeäksi lisätä ymmärrystä koirien ja heidän omistajiensa välillä, jotta yhteiselämä olisi mahdollisimman mutkatonta ja nautittavaa molemmille.

Kuinka kaikki alkoi

Kuuro koira Tekla, joka opetti meidät kuuntelemaan

OneMind Dogs perustettiin vuonna 2012. Asialla oli joukko innokkaita koirien käyttäytymisen asiantuntijoita, agilitykouluttajia ja innovaattoreita. OneMind Dogs -koulutusmetodin loi yksi perustajista, Janita Leinonen, kun hänen bordercolliensa Tekla kuuroutui yllättäen vuonna 2003. Janita ei voinut enää luottaa suullisiin käskyihin treeneissä ja kilpailuissa.

Janitan tutkimukset sekä kokeilut opettivat hänet näkemään harjoittelun Teklan näkökulmasta. Hän ymmärsi, että sanattomat käskyt olivat voimakas, ja silti lähes tutkimaton tapa kommunikoida. Pian Janita ja Tekla tunnettiinkin jo ainutlaatuisen, hiljaisen yhteisymmärryksensä johdosta – he voittivat yhdessä vielä useita mestaruuksia eri agilitykilpailuissa! Tämä Janitan ja Teklan määrätietoisuus ja toisiaan kohtaan tuntema rakkaus on OneMind Dogs -metodin perusta.

Katso allaoleva video Teklasta

OneMind Dogs -metodi

Ota yhteyttä? Laita sähköpostia etunimi@oneminddogs.com

Asiakaspalvelu ja online-koulutus

Niki

Niki

Palveluvastaava, OneMind Dogs Coach

Niki vastaa asiakkaidemme tyytyväisyydestä – hänellä on aina hymy herkässä! Niki asuu kotimaassaan Australiassa aviomiehensä, tyttärensä ja viiden koiransa kanssa. Näin tottelevaisia koiria harvoin näkee!

Stephanie

Stephanie

Asiakaspalvelu, OneMind Dogs Instructor

Stephanie vastaa asiakkaidemme kysymyksiin vahvalla alan asiantuntemuksellaan. Hän on ammatiltaan koirankouluttaja ja sertifioitu OneMind Dogs -kouluttaja. Stephanie asuu Yhdysvalloissa aviomiehensä ja neljän koiransa kanssa.

Katelyn

Katelyn

Asiakaspalvelu, OneMind Dogs Coach

Katelyn työskentelee asiakaspalvelussamme, sekä kokoaa kansainvälisen koulutusviikkomme videomateriaalit. Hän asuu South Carolinan osavaltiossa Yhdysvalloissa yhdessä aviomiehensä ja kuuden koiran kanssa.

Lynn

Lynn

Asiakaspalvelu, OneMind Dogs Instructor

Lynn työskentelee asiakaspalvelussamme. Hän asuu Australiassa kolmen bordercolliensa kanssa, ja on myös sertifioitu OneMind Dogs -kouluttaja.

OneMind Dogs -metodin mestarit

Janita Leinonen

Janita Leinonen

OneMind Dogs -metodin kehittäjä

Jaakko Suoknuuti

Jaakko Suoknuuti

Leading Coach

Mikko Aaltonen

Mikko Aaltonen

Leading Coach

Mari Kaplas

Mari Kaplas

Leading Coach

Tuulia Liuhto

Tuulia Liuhto

Leading Coach

Noora Keskievari

Noora Keskievari

CEO, Co-Founder

Get started today

Join thousands of happy puppy parents who have saved time and money with Puppy Training by OneMind Dogs.

Easy-to-follow course with 100+ daily lessons
Less than 10 minutes a day is enough
Train your puppy wherever and whenever you want!

7-day free trial. No credit card required.