Saved.

Pirkko ja Saida toteuttivat unelmansa

Pirkko Riekki on yksi niistä ihmisistä joita et unohda kun olet kerran tavannut hänet. Positiivisuus paistaa Pirkon kasvoilta ja hänellä on kyky saada ihmiset ympärillään hymyilemään. Lukuisat vastaan tulleet terveydelliset haasteet eivät ole estäneet Pirkkoa tekemästä sitä mitä hän rakastaa: agilitya.


Kuva Pirkko Riekistä & Saidasta on julkaistu Koirakuvat.fi :n luvalla

Viime viikonloppuna Pirkko toteutti erään unelmansa osallistuessaan paragilityn suomenmestaruuskisoihin keeshond Saidan kanssa. Tähän tapahtumaan mukaan pääseminen oli Pirkolle hyvin tärkeä asia. Hän on taistellut parin viimeisen vuoden ajan aggressiivista syöpää vastaan ja ollut viime aikoina hoidoista johtuen huonovointinen. Pirkko joutui miettimään viime hetkiin asti pystyykö hän osallistumaan kilpailuun.

Pirkolla on ympärillään suuri tukijoukko, tai pitäisikö sanoa fanijoukko, joka on auttanut häntä saavuttamaan unelmansa. Monet Pirkon ystävistä olivat katsomossa jännittämässä hänen astellessaan kisakentälle Saidan kanssa. Pirkko ja Saida tekivät kaksi kaunista, sujuvaa rataa ja voittivat Suomen mestaruuden kategoriassa 5! Katso video kisaradoista!

OneMind Dogs haluaa onnitella kaikkia paragilityn SM-mitalisteja, kuten myös juniorien ja seniorien viime viikonlopun SM-kisojen mitalisteja!

Katso muutamia Pirkon upeista radoista:

 

Missiomme on antaa onnellinen elämä koirille auttamalla ihmisiä oppimaan mahtaviksi koiranomistajiksi. Meidän intohimomme on koirien ja niiden omistajien yhteisymmärryksen lisääminen ja yhteiselon nautinnollisuuden lisääminen. Arvomme ovat intohimo, hauskuus ja loputon mielikuvitus.