Inspiraatio suoriutua paremmin voi tulla erilaisista lähteistä: kirja, jonka luemme, kirjoitus Facebookissa, tai kilpailusuoritus jota seuraamme. Usein meitä inspiroivat ihmiset, joita tapaamme päivittäisessä elämässämme.
Tapasin Helen Phillipsin agilitykoulutuksissani heti ensimmäisellä viikolla muutettuani Coloradoon noin 7 vuotta sitten. En osannut arvata hänen ikäänsä, mutta näin heti, että hän oli kuulunut paikalliseen yhteisöön jo pitkään, sillä hän tunsi jokaisen koulutuskeskukseen saapuvan ihmisen. Helenin hihnan päässä kieppui mustavalkoinen bordercollie, joka oli valmis säntäämään radalle. Vasta muutaman viikon kuluttua minulle selvisi, että Helen oli jo lähes 80-vuotias. Sain kuulla, että hänellä oli yli 40 vuoden kokemus bordercollieista ja hän myös kilpaili tokossa korkealla tasolla.
Olen saanut työskennellä yhdessä Helenin ja hänen koiriensa kanssa viimeiset seitsemän vuotta, ja minusta tuntuu, että olemme kasvaneet yhdessä. Hän on ollut niin avoin oppimaan uutta ihan jokaisella treenikerralla ja minä olen oppinut ohjaamaan ratoja tavoin, jotka eivät koskaan edes käyneet mielessäni! Nyt Helenin ollessa lähes 85-vuotias näen ohjaajan, joka on oppinut näkemään agilityn koiran näkökulmasta ja haluaa oppia aina vain lisää. Helen on ottanut OneMind Dogs -metodologian omakseen tavalla, joka sopii hänen vanhaan kokemukseensa, kykyihinsä ja hänen koiriensa tarpeisiin.
Kun yritän selittää ihmisille, että OneMind Dogs -metodologia ei ole vain ohjaustekniikoita, käytän usein Heleniä esimerkkinä. Kuten Helenkin on oppinut, ohjaajan tehtävä on saada koira oikealle linjalle ja tehdä se mitä täytyy, tai mihin pystyy, että koira pääsee linjalle.
Haluan esitellä tämän mahtavan naisen teille kaikille, joten tänä kylmänä ja lumisena iltapäivänä vuoristossa, sain mahdollisuuden haastatella Heleniä hänen kokemuksistaan.
Saanko kysyä, miten vanha sinä olet?
Olen 84-vuotias ensi maaliskuuhun saakka. Sitten edessä on iso 85!
Miten kauan olet harrastanut agilitya?
Aloitin agilityn harrastamisen yli 20 vuotta sitten. Silloinen kouluttajani ei tiennyt paljoakaan siitä, miten asioita voisi opetella pienemmissä palasissa. Minun käskettiin ottaa vauhdikas 13-vuotias bordercollieni, HIHNASSA, täyskorkean A-esteen yli. Kun koirani hyppäsi maahan esteen harjalta, pelkäsin koirani turvallisuuden puolesta ja lopetin samantien. Myöhemmin toin kolme toko-koiraani koulutuskeskukseen ja aloin treenata niiden kanssa. Kavahdan silloisia treenejämme. Negatiivista kouluttamista, koirille karjumista (minun virheistäni johtuen), kokonaisia kisaratoja ohuella kumipohjalla täysillä korkeuksilla koiria hypyttäen. Meillä ei ollut mitään taitoja.
Kerro minulle koiristasi!
Kolme ensimmäistä koiraani saivat American Kennel Clubin Master Excellent ja Master Excellent Jumpers -tittelit. Ne koirat olivat melko hitaita huonommasta koulutuksesta johtuen, mutta meillä kaikilla oli silti hauskaa. Ticker, triplavalioni, oli hyvin lähellä saada myös MACH (Master Agility Champion) -tittelin, mutta päästin sen eläkkeelle selkäongelmien vuoksi. Split oli autistinen bordercollieni, joten sen ura ei kestänyt kauaa. Se ei kertakaikkiaan pystynyt keskittymään. Nicky, Marcus Toppsin Juicen sisarus, oli niin nopea, että minulla ei ollut aavistustakaan miten ohjata sitä. Saimme tässä vaiheessa jo parempaa koulutusta, mutta silti se kaikki oli liikaa minulle. Lapsuuden nilkkavamman ja polveni oikuttelun vuoksi päätin ohjata Nickyä yhdessä paikassa seisten. Toisinaan se toimi, yleensä ei. Mutta meillä oli hauskaa yhdessä ja Nicky sai MACH -tittelin yhdeksän vuoden ikäisenä. Ja mikä päivä se olikaan! Nickyn pojan, Joltin, kanssa minulla synkkasi paremmin yhteen ja minä opin lisää. Jolt saavutti MACH3 ja PACH (Preferred Agility Champion) -tittelit sekä valioitui tokossa. Jolt on nyt 13-vuotias.
Tällä hetkellä kisaan Macin kanssa, ja se on ollut rankkaa. Mac on hyvin impulsiivinen ja se on niin hulluna agilityyn, että lähtee tekemään rataa itsekseen. Kouluttajani on sanonut minulle, että minun täytyy ennakoida ohjaukseni paremmin ja näyttää oikea juoksulinja paremmin. Mac ei anna virheitäni ohjaajana anteeksi kovin helposti, mutta se rakastaa agilitya. Bonus, joka täytti kaksi vuotta tammikuussa, on unelmakoirani. Meillä on yhdessä superhauskaa ja minusta tuntuu viimeinkin siltä, että tiedän, mitä teen. Ja mikä vieläkin parempaa, Bonus tietää, mitä minä teen ja haluan.
Kuinka kauan olet harjoitellut agilitya OneMind Dogs -metodologian opeilla?
Noin kolmen vuoden ajan.
Mistä sait tietää OneMind Dogsista?
Harjoittelen viikottain OneMind Dogs Assistant Coach Nicole Levesquen ja OneMind Dogs Instructor Morganne Wagoner-Perryn kanssa. Minun mielestäni he molemmat ovat paikallisia OneMind Dogs asiantuntijoita ja vaativat minua ohjaamaan koiriani johdonmukaisesti. He auttavat minua löytämään OneMind Dogs -metodologiasta minun fysiikalleni sopivat tavat ohjata. On todella inspiroivaa myös päästä seuraamaan heidän ohjaustaan.
Mikä on ollut suurin haasteesi nyt ohjaamiesi koirien kanssa?
En pysty juoksemaan, johtuipa se sitten kipeästä polvestani tai nilkastani tai ihan vaan kestävyydestäni. En myöskään pysy nopeiden bortsujeni vauhdissa. Otan kuitenkin vastaan haasteen löytää se tapa saada ohjaus toimimaan. Katson usein Sabine Westhauberin videoita ja ajattelen, “jos hän pystyy siihen, niin pystyn minäkin”. Kun ikäännymme, refleksimme hidastuvat. Käyn jatkuvaa taistelua ikääntymisprosessia vastaan!
Miten OneMind Dogs on auttanut sinua taistelemaan ikääntymistä vastaan?
Monet oppimistani ohjaustekniikoista ovat minulle fyysisesti helpompia suorittaa. Vanhaa tolppakäännöstä, joka on melkoisen tuskallinen tehdä kipeän nilkan kanssa, ei voi edes verrata sylikäännökseen, josta ei aiheudu mitään kipua, ja jonka tekeminen tuntuu helpolta. Minua on myös auttanut kontaktin pitämisen ja linjojen ohjaamisen oppiminen sekä se, että olen voinut satunnaisesti tehdä sokkareita radalla. Ymmärrän nyt, mitä teen oikein tai väärin radalla. Alkaa aidosti tuntua siltä, että minusta on tulossa hyvä ohjaaja. Harmi, että siihen on mennyt 84 vuotta!
Haluatko jakaa suurimman oivalluksesi kanssamme?
En opi kovin nopeasti. Minun on saatava harjoitella asiaa jonkin aikaa, kunnes se alkaa sujua. Jos pitäisi mainita joku tietty asia, se on varmaankin se kun vihdoin ymmärsin, miten iso merkitys kontaktilla on koirilleni radalla, ja miten se selittää niin monet näiden vuosien aikana pudonneet rimat ja väärille esteille menemiset.
Kontaktin ymmärtäminen… vau!
Muita oivalluksia ovat olleet ne hetket kun olen tehnyt jotain, mitä olen aiemmin pitänyt mahdottomana, ja tajunnut, että se toimii! Mikään ei tunnu paremmalta.
Minkälaisia tavoitteita sinulla on koirillesi, joiden kanssa kilpailet tällä hetkellä?
Se, että koirani, sekä minä, pysymme terveinä, ja kehitymme tiiminä. Eräs ystäväni kilpailee aina välillä Macin kanssa, ja toivoisin, että Mac saisi MACH -tittelin, vaikka se sitten vaatisi jonkun muun kuin minut kisaamaan Macin kanssa. Bonuksella menee tosi hienosti, ja toivon salaa, että voisimme päästä AKC:n mestaruuskisoihin. Tulen olemaan siihen mennessä 85:n pimeällä puolella, mutta uskon että selviämme.
Onko sinulla vinkkejä, joita voisit jakaa meidän muiden kanssa, miten osaisimme olla enemmän tietoisia ja elää hetkessä? Jotain mitä olet oppinut matkasi varrella?
Kuulen ihmisten puhuvan miten vanhoja he ovat, vaikka he ovat vasta 55 tai 60. Älkää ajatelko niin! Kuten sanotaan, ikä on vain numeroita. Asiat eivät aina ole helppoja, mutta ne voivat sujua hienosti, kun vain näet vähän vaivaa niiden eteen. Harrasta agilitya nauttiaksesi koiristasi, ja pitääksesi itsesi, sekä aivosi että vartalosi, terävinä ja aktiivisina. Et ole kuollut ennen kuin kuolet. Syvällistä, eikö!
Helenin neuvoja kannattaa noudattaa!
Nicole Levesque
