Saved.

Koirasi osaa lukea sinua kauempaakin

Koiran ohjaaminen pääosin kehon kieleen perustuvalla tavalla tulkitaan usein niin, että ohjaajan on oltava jatkuvasti koiransa edellä. Onko se totta? Pitääkö sinun olla koiraasi nopeampi voidaksesi ohjata sitä eleilläsi?


Ei ole, eikä sinun tarvitse.

Jos katsot koirien keskinäistä kommunikointia, huomaat, että ne pystyvät ymmärtämään toisiaan pidemmänkin välimatkan päästä - jopa silloin kun ne näkevät ensimmäisen vilauksen toisistaan - ei vain silloin, kun ne ovat nenät vastakkain. Koirat ovat kehonkielen mestareita. Ne pystyvät huomaamaan hyvin pieniä muutoksia toistensa eleissä - niin myös meidän eleissämme. Meidän ei kannata aliarvoida koiriemme kykyä ymmärtää meitä, varsinkin kun keskitymme kommunikoimaan niiden kanssa tavalla, joka on niiden mielestä järkevää.

Kauko-ohjauksen salaisuudet

Jos koirasi osaamisessa on aukkoja, voit auttaa sitä oman liikkeesi avulla, juoksemalla. Jos et pysty - tai halua - juosta jokaiselle esteelle koirasi kanssa, on sinun opetettava sille enemmän taitoja kuin silloin, jos juoksisitte joka paikkaan yhdessä. Mitä hitaampi olet koiraasi verrattuna, sitä enemmän taitoja te molemmat tarvitsette, esimerkiksi:

  • Tasapaino este- ja ohjaajafokuksen välillä: koirasi menee mieluummin esteille kuin tulee sinun luoksesi, mutta seuraa silti ohjaustasi. Koirasi etsii aktiivisesti esteitä, koska niiden suorittaminen on sen mielestä hauskaa.
  • Vahva lukitus: koirasi säilyttää lukituksen esteille, riippumatta siitä, mitä sinä teet. Tämä taito johtaa itse asiassa siihen, että VOIT olla koirasi edellä monissa kohdissa rataa, vaikka olisitkin koiraasi hitaampi!
  • Itsenäiset estesuoritukset: koirasi osaa suorittaa esteet erilaisista lähestymiskulmista, eikä häiriinny sinun liikkeestäsi, sijaintisi vaihtelusta tai mistään muustakaan mitä ympärillä tapahtuu, niin että jättäisi tehtävänsä kesken.
  • Hyväkuntoiset ohjaustyökalut: mitä enemmän ohjaustekniikoita työkalupakistasi löytyy, sitä helpompaa sinun on suoriutua mistä tahansa tilanteesta radalla. Kun tiedät, miten seitsemän ohjauselementtiä toimivat, on sinun helppo oppia uusia tekniikoita. Vaikka ohjaustekniikat opetetaan aluksi koiralle niin, että ohjaaja on lähellä estettä, voidaan useimmat niistä myöhemmin tehdä useiden metrien päässä esteistä, kun koira on ne ensin kunnolla oppinut. Kun ohjaat koiraasi kauempaa, käytät todennäköisesti vähän eri tekniikoita kuin ystäväsi, joka juoksee lähemmäs esteitä koiransa kanssa.
  • CCC:n ymmärtäminen - Connect, Commit, Cue eli kontakti, lukitus, ennakointi: hyvä kontakti koiraan johtaa siihen, että voit lukita koirasi seuraavalle esteelle mahdollisimman aikaisin. Kun koirasi säilyttää lukituksen esteille, ja sinä osaat tunnistaa hetken jolloin lukitus tapahtuu, voit alkaa ennakoida seuraavaa tilannetta. Ja mitä aikaisemmin lähdet kohti seuraavaa sijaintiasi radalla, sitä aiemmin pääset sinne!

Entä suulliset käskyt?

Suulliset käskyt ovat erittäin käyttökelpoisia tietyissä tilanteissa, kuten kontakti-putki -erottelussa, tai lähetettäessä koiraa kepeille tai putkeen kauempaa. Suulliset käskyt toimivat parhaiten silloin, kun niitä käytetään tukemaan sitä, mitä kuusi muuta ohjauselementtiä jo kertovat koirallesi. Älä myöskään unohda sitä, että suulliset käskyt ovat erinomainen tapa tukea ja kannustaa koiraasi radalla!

Missiomme on antaa onnellinen elämä koirille auttamalla ihmisiä oppimaan mahtaviksi koiranomistajiksi. Meidän intohimomme on koirien ja niiden omistajien yhteisymmärryksen lisääminen ja yhteiselon nautinnollisuuden lisääminen. Arvomme ovat intohimo, hauskuus ja loputon mielikuvitus.