OneMind Dogs agilitykouluttaja Tuulia Liuhto saa tehdä työkseen sitä, mitä rakastaa. Kilpailuhenkinen Tuulia on kasvanut itseään ankarasti kritisoivasta ohjaajasta agilityurheilijaksi ja -kouluttajaksi, joka menestyy maailman huipulla ja inspiroituu koulutettaviensa “lamppu syttyy” -hetkistä.
Tuulia, jolle kaikki on mahdollista
“Kaikki on mahdollista”, on yksi Tuulian monista agilitymotoista. “Olen aina ollut kilpailuhenkinen kaikissa asioissa, pienestä pitäen niin koulussa kuin vapaa-ajalla. Kilpaileminen motivoi minua kehittämään itseäni paremmaksi. Pidän haasteista ja siitä tunteesta, joka syntyy, kun selviän aiemmin mahdottomalta tuntuneesta asiasta. Osallistuin ensimmäisiin epävirallisiin agilitykilpailuihini heti muutaman kuukauden treenaamisen jälkeen. Tulos oli tietenkin hylätty, koska koirani ei osannut edes vielä kaikkia esteitä, mutta sain siitä vain kimmoketta treenata lisää.”
Mottonsa paikkansapitävyyden Tuulia on saanut todeta jo useita kertoja. Suurten tavoitteiden toteutuminen, mahdottoman tekeminen mahdolliseksi, on antanut Tuulialle hänen agilityuransa parhaat kokemukset:
"Hienoja ja hauskoja agilityhetkiä on mahtunut matkan varrelle lukemattomia. Tunteikkain hetki oli se, kun pääsin Suomen maajoukkueeseen ensimmäisen kerran vuoden 2011 karsinnoissa. Mahtava tunne, että yksi unelmani oli käynyt toteen. Agilityn MM-kisojen henkilökohtainen hopeamitali on saavutus, jota harvalla on mahdollisuus juhlia. Itse en muista siitä päivästä juurikaan mitään, sillä se on kuin unta. Onneksi olen voinut videoilta ja valokuvista nähdä, mitä kilpailuissa tapahtui ja miten huikea tunnelma hallissa olikaan. Olen vasta jälkikäteen ymmärtänyt mitä tulinkaan tehneeksi enkä voi katsoa finaalirataa vieläkään ilman, että minua alkaa itkettää. Mahtavalta tuntui myös saavuttaa ensimmäinen SM-joukkuemitali yhdessä monivuotisen yhteisen treeniryhmämme jäsenten kanssa vuonna 2011."
Tuulia on tehnyt paljon töitä menestyksensä eteen. Liiallinen kilpailuhenkisyys voi kääntyä menestyksen esteeksi, mutta tasapaino voittamisen halun ja tekemisen ilon välille on mahdollista löytää.
"Tulosorientoituminen oli jossakin vaiheessa esteenä kehittymiselleni agilityssä, sillä olen ollut todella ankara itselleni enkä ole sietänyt epäonnistumisia. Täydellisyyteen pyrkiminen kaikessa on henkisesti kuluttavaa ja vie valtavasti voimavaroja. Jatkuva suorittaminen ja itsensä ankara kritisointi ei vie eteenpäin. Tätä puolta itsessäni olen joutunut työstämään myös ammattilaisen avulla ja se on tehnyt minusta paremman treenaajan ja kilpailijan."
Agilityn parissa, kuten muuallakin elämässä, Tuulian mielestä on tärkeää muistaa, että kaikkea voi tehdä tosissaan, muttei silti liian vakavasti. “Säilytä tekemisen ilo, nauti matkasta ja pidä mielesi avoimena. Haasta itseäsi ja hyppää välillä ulos mukavuusalueeltasi. Keskity asioihin, joihin voit vaikuttaa ja ihmisiin, jotka ovat luottamuksesi arvoisia. Ja muista, että koirallesi tulokset eivät merkitse yhtään mitään.”
Do what you love. Love what you do.
Miksi valitsit lajiksesi juuri agilityn?
"Agilityssa minua kiehtoi alusta pitäen vauhti ja jatkuvasti muuttuvat tilanteet. Treenaaminen ei ole tylsää, kun aina on edessä uudenlainen rata ja haasteet. Tuntuu, ettei koskaan voi olla täysin valmis. Vain mielikuvitus on rajana kuinka taitavaksi voit koirasi opettaa ja kuinka timantiksi voittekaan yhteistyönne radalla hioa. Flow-tunne, jonka radalla saa silloin kun siellä on vain sinä ja koira, koukuttaa totaalisesti. Jokainen koira on myös erilainen ja sinun tulee löytää paras tapa toimia tiiminä radalla juuri tietyn koiran kanssa, joten haasteita riittää aina."
Miten innostuit agilitysta ja minkä koiran kanssa aloitit harrastuksen?
"Ulkoilutin naapurimme collie-kennelin koiria sekä kulmakunnan kaikkia muitakin koiria monet vuodet, kunnes vihdoin sain oman pitkäkarvaisen collieni Rufuksen vuonna 1991. Rufuksen kanssa kiersin näyttelyissä ja kävin tokossa, kunnes sattumalta toko-treenien peruunnuttua päädyin kennelpiirin agilitytunnille vuonna 1992. Toko jäi ja agility vei mennessään. Koirani oli agilitysta selvästi enemmän innoissaan kuin tokoilusta ja se motivoi minuakin lajiin. Rufuksella kilpailin agilityssa 3-luokassa. Vuonna 1995 hankin ensimmäisen bordercollieni Ginin. Tuolloin bordercolliet olivat vielä harvinainen näky Suomen agilitykentillä. Ihastuin kisoissa näkemäni bordercollien draiviin radalla ja päätin, että seuraava koirani olisi bordercollie. Sille tielle olen jäänyt. Ginin jälkeen perheessämme on ollut 9 bordercollieta ja olen kasvattanut Promillen kennelnimen alla viisi bordercolliepentuetta."
Onko joku koira opettanut sinulle jotain erityistä agilityssa?
"Kaikki koirani ovat olleet opettajiani omalla tavallaan, niiltä jokaiselta olen oppinut paljon ja niillä on jokaisella oma tärkeä paikkansa elämässäni. Omaa tietämättömyyttäni ensimmäisten koirieni Rufuksen, Ginin ja Sherryn kanssa tuli harrastuksissa hakattua päätä seinään moneen otteeseen, mutta onneksi sain kokea OneMind Dogs -valaistumisen, minkä myötä koko ajatusmaailmani agilitysta, treenaamisesta, kilpailemisesta ja koiran kouluttamisesta on muuttunut. Punssi ja Pirtu ovat ensimmäiset koirani, jotka on alusta pitäen koulutettu OneMind Dogs metodologian mukaan ja ne ovat agilityssa taidoiltaan aivan eri luokkaa kuin aikaisemmat koirani. Punssi ja Pirtu ovat sekä agilityssa että arkielämässä täysin erilaisia ja ovat opettaneet minua soveltamaan oppejani ja haastaneet minua ohjaajana kehittämään itseäni."
Entä onko jollakin ihmisellä ollut agilityharrastukseesi erityinen vaikutus?
"Tähän on helppo vastata, Janita ja Jaakko. Pääsin vihdoin vuonna 2006 ensimmäisen kerran heidän koulutukseensa ja se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Olin jo jonkin aikaa ollut turhautunut omaan tekemiseeni ja siihen, että kehitys tuntui junnaavan paikallaan. Tiesin, että palaset voisivat loksahtaa vielä kohdilleen , kunhan joku osaisi avata oven oikeaan suuntaan. Ja silloin Janitan ja Jaakon ensimmäisellä tunnilla se sitten tapahtui. Vihdoin joku osasi selittää asiat niin, että niissä oli järkeä ja opetti minua katsomaan asioita koiran näkökulmasta. Vanhojen tapojen muuttaminen ja koko oman asennoitumisen muuttaminen lajiin ja kilpailemiseen ei käynyt yhdessä yössä, mutta sain juuri sen kimmokkeen treenaamiseen, mitä olin sillä hetkellä kaivannut. Ja loppu onkin historiaa. Janitan henkilökohtainen panostus minun ja koirieni kehittymiseen on ollut avainasemassa siihen, mitä olen koirieni kanssa saanut saavuttaa."
Mikä sinulle agilitykouluttajana on tärkeää?
"Koulutan nykyään agilitya työkseni ja saan tehdä juuri sitä mitä eniten rakastan. Sitä ennen toimin seura-aktiivina monet vuodet ja koulutin eritasoisia ryhmiä omassa seurassani, sekä olin tiivisti mukana pystyttämässä yhtä Suomen ensimmäisistä agilityhalleista Helsinkiin.
Minulle kouluttajana on tärkeää, että saan ohjaajat ymmärtämään koiran näkökulmaa agilityssa ja mistä agilityssa parhaimmillaan on kysymys. Koska olen itse saanut kokea sen ”valaistumisen", haluan, että koulutettavani voivat kokea saman. Koirat opettavat meille koko ajan, miten ne haluavat meidän niitä ohjaavan ja kuinka ne haluavat meidän kommunikoivan niiden kanssa radalla. Tämän asian ymmärtäminen avaa ohjaajalle aivan uuden maailman ja näkökulman asioihin. Koirat opettavat meitä emmekä me niitä, kunhan vain opimme kuuntelemaan koiriamme. Kun ymmärtää ja osaa perustella jokaisen valintansa radalla, agility muuttuu yllättävän helpoksi. Kun näen oppilaani naamalla sen ilmeen, kun hänellä on ”lamppu syttynyt” ja hän on ymmärtää, mitä kaikkea hänen koiransa osaakaan, se on palkitsevinta mitä kouluttajana voi saada."
Mitä sanoisit aloitteleville agilityn harrastajille?
"Agililty on hauskaa tekemistä yhdessä koiran kanssa ja sitä voi jokainen harrastaa omalla tasollaan ja omien tavoitteidensa mukaan. Alkeisopetus on hyvä tehdä osaavan kouluttajan valvonnassa, sillä hyvät perustaidot, esteosaaminen ja tekniikoiden hallinta luovat hyvän ja turvallisen pohjan jatkoharjoitteluun."
Mitä sanoisit itsellesi lapsena, jos tapaisit hänet nyt?
"Minulla oli lapsena kasapäin pehmoeläimiä, joita hoivasin ja raahasin mukanani joka paikkaan, mutta en pitänyt lainkaan nukeista. Tänä päivänä kotonamme asuu seitsemän koiraa eikä yhtään lasta. Joten sanoisin, että seuraa omaa intuitiotasi, se on oikeassa. Paitsi lapset eivät ehkä edes tiedä, mitä intuitio tarkoittaa. Vai tietävätkö? :) "
