Saved.

Chipin ja Frederikin tarina

Lue, miten OneMind Dogs -kouluttaja Jane Elene Christensen auttoi lankoaan aloittamaan agilityharrastuksen.


"Viime kesänä lankoni Frederik halusi kokeilla agilitya. Ehdotin, että hän voisi mennä kokeneen seniorikoirani Jiggyn kanssa. Frederik ja Jiggy yrittivät, mutta valitettavasti Jiggy ei enää pystynyt menemään agilitya edes matalilla esteillä. Jiggy jäi eläkkeelle agilitysta loukkaantumisen takia, ja nyt se ontui jo 5-10 minuutin kevyen treenin jälkeen. Jouduimme miettimään uutta ratkaisua.

Frederik ja siskoni omistavat kasvattamani bordercollien nimeltä Chip. Chip oli tuohon aikaan 20 kuukauden ikäinen. Olen harjoitellut Chipin kanssa agilitya noin 2-4 kertaa kuukaudessa sen täytettyä puoli vuotta. Koska Chip asuu Frederikin ja siskoni luona, sen kanssa ei ole harjoiteltu niin säännöllisesti kuin minun omien koirieni kanssa. Tästä huolimatta Chip on aina ollut todella helppo ohjattava.

Ehdotin, että Frederik voisi yrittää agilitya Chipin kanssa, vaikka Chip olikin aloittelija. Frederikillä itselläänkään ei ollut aikaisempaa kokemusta agilitysta.

Frederikillä on sairaus nimeltä Morbus Bechterew, joka aiheuttaa nikamien yhteenkasvua. Tämä on sama tauti kun koirien spondyloosi. Aluksi Frederikillä ei ollut avaruudellista hahmotuskykyä, ja ajattelinkin, että meillä tulee olemaan pitkä matka edessämme, ellei Frederik luovuta jo ennen kuin pääsemme alkuun.

Frederik on kuitenkin hyvin itsepäinen ja päättäväinen. Hän analysoi kaikki harjoitukset sadan prosentin tarkkuudella, ja kuunteli tarkasti jokaisen yksityiskohdan ohjeistani. Yllätyin, miten nopeasti hän oppi suoriutumaan jopa lyhyistä radanpätkistä. Frederik oli luonnonlahjakkuus, ja Chip todella kiltti ja tarkkaavainen.

Frederik ei tiennyt valssin, takaaleikkauksen ja sokkarin eroja, joten tein hänelle pienen radan näiden ohjaustekniikoiden harjoittelua varten. Pyysin häntä suorittamaan radan kolmella eri tavalla; käyttäen vain takaaleikkauksia, valsseja tai sokkareita. Tämä harjoitus auttoi Frederikiä ymmärtämään näiden perusohjausten erot.

Olin todella ylpeä siitä, että Frederik pystyi suorittamaan radan kaikilla kolmella tekniikalla. Kyseessä oli kuitenkin vasta hänen kuudes harjoituskertansa, ja vasta neljäs kerta Chipin kanssa!

Jotkut käännökset tässä harjoituksessa ovat liian jyrkkiä sokkarille, mutta halusimme testata eri vaihtoehtoja, ja löytää niistä parhaan juuri Frederikille, ottaen huomioon hänen liikunnalliset rajoitteensa.

Videon lopussa menen saman radan koirani Do It:n kanssa. Do It on Chip:n emä."

- Jane

 

Löydät printattavan ratapiirroksen Frederinkin harjoitukseen täältä:

Missiomme on antaa onnellinen elämä koirille auttamalla ihmisiä oppimaan mahtaviksi koiranomistajiksi. Meidän intohimomme on koirien ja niiden omistajien yhteisymmärryksen lisääminen ja yhteiselon nautinnollisuuden lisääminen. Arvomme ovat intohimo, hauskuus ja loputon mielikuvitus.