Saved.

Kehonkielen rajattomat mahdollisuudet

OneMind Dogs -yhteisön jäsen Sandy White mainitsi hiljattain, että hänellä olisi melko uskomaton tarina kerrottavanaan. Me tietysti halusimme heti kuulla sen!


Kuva: Springfield Photography

Sandy aloittaa: “Pikkuinen kuuro Splash-tyttöni täytti 20 kuukautta tällä viikolla. Splash on shetlanninlammaskoira (tricolour). Kellään meistä, minulla, kasvattajalla, ystävillä tai kouluttajilla ei ollut aavistustakaan, että Splash on kuuro, ennen kuin vein sen testeihin noin kuuden kuukauden ikäisenä. Splash oli siis kompensoinut puuttuvaa kuuloaan äärimmäisen hyvin. Uskomme, että se on ollut kuuro syntymästään saakka.“

Sandy kertoo, että Splash “huijasi kaikkia” hyvän havainnointikykynsä avulla. Sandylla oli onneksi tapana muutenkin käyttää kehonkieltä koiriensa peruskoulutuksessa, joten he olivat Splashin kanssa siinä mielessä täydellinen parivaljakko. “Splash pärjäsi agilityn alkeiskursseilla hyvin, emmekä aavistaneet mitään. Jälkeenpäin meitä nauratti, koska kursseilla oli työskennelty klikkerin avulla. Sittemmin olen korvannut klikkerin näyttämällä peukkua ennen palkkaamista”, Sandy kertoo.

Menestystä agilityssa OneMind Dogsin avulla

Viime kesänä Sandyn agilitykouluttaja ehdotti, että Sandy ja Splash menisivät OneMind Dogsin kolmipäiväiselle kurssille Indianapolisissa. “Kun kuulin, että metodologian kehittämisen taustalla on viestiminen kuuron koiran kanssa, ilmoittauduin heti. Valitettavasti pari viikkoa ennen koulutusta Splash satutti olkapäänsä leikkiessään siskonsa kanssa. Koulutuksen kolmantena päivänä pystyimme kuitenkin tekemään lyhyen harjoituksen Mari Kaplaksen johdolla. Mari opetti esteiden lukitsemista ja Splash todella yllätti minut taidoillaan!”

Sandy ja Splash jatkoivat agilityn harjoittelua OneMind Dogsin tekniikoiden avulla ja Splashin vartuttua alkoivat myös kilpailla agilityssa. Viime huhtikuusta lähtien he ovat kilpailleet AKC (American Kennel Club):n, CPE:n (Canine Performance Events) tapahtumissa. Agilityn lisäksi Splash on menestynyt hyvin myös Barn Huntingissa ja Treibballissa.

Lisää salaisuuksia

Mutta Splashin poikkeuksellinen tarina jatkuu. Viime vuoden joulukuussa Splashilta otettiin rutiiniverikoe ennen hampaiden puhdistusta. Kävi ilmi, että sillä on pitkälle edennyt munuaisten vajaatoiminta. Se piilotteli sitäkin salaisuutta! Viikon mittaisen tehohoidon aikana selvisi, että kyseessä on munuaisten kasvuhäiriö. Tammikuu meni epävarmuudessa, mutta helmikuussa tapahtui käänne parempaan ja Splash alkoi toipua. Maaliskuussa se oli jo niin hyvässä kunnossa, että se pystyi jatkamaan urheiluharrastuksiaan. 

Tällä hetkellä Splash on munuaisten toimintaa tukevalla ja nesteyttävällä erikoisruokavaliolla. Sen pitkän aikavälin ennuste on synkkä, mutta sitä ei arvaisi päällepäin. Splashin tila on nyt vakaa, ja Sandy toivookin, että se “jatkaa lääkäreidensä hämmästyttämistä vielä monta kuukautta (tai ehkä jopa vuotta?).”

Katso video: Tekla -  kuuro koira, joka opetti meidät kuuntelemaan

Missiomme on antaa onnellinen elämä koirille auttamalla ihmisiä oppimaan mahtaviksi koiranomistajiksi. Meidän intohimomme on koirien ja niiden omistajien yhteisymmärryksen lisääminen ja yhteiselon nautinnollisuuden lisääminen. Arvomme ovat intohimo, hauskuus ja loputon mielikuvitus.